Ylänavigaatio

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Syksyn säveliä ja asuja

Moni teistä on varmaan havainnut ainakin somen perusteella, että olen löytänyt värit. Olin todella pitkään mustiin pukeutuja. Päällä oli aina mustaa jokaisessa mustan eri sävyissä. Edelleen rakastan mustaa ja onhan musta tyylikästä aina. Minulle se alkoi olemaan kuitenkin liiallista turvautumista siihen. Olen havainnut, että väreillä on myös suora yhteys mieleen. Ainakin omassa syksyisen harmaassa mielessä välillä suunnatonta iloa tuo vaikkapa värikäs takki.




 Havaitsin kuitenkin, että värit toimii. Ainakin itse olen alkanut enemmän ja enemmän viihtymään väreissä. Asuissani on välillä rohkeitakin kontrasteja. Saatan ampua välillä ylikin. Se tuntuu usein kivalta.





Tämän villapaidan sain äidiltäni. Äiti on saanut sen silloin, kun minä olen syntynyt. Hän on kanniskellut minua vauvana tämä päällään. Nyt se on minun. Sopimukseen paidan uudesta kantajasta kuuluu, että se menee joskus minun lapselle. Mikäli sellainen sattuisi maailmaan tulemaan jonain päivänä.




Rakastan vaatteissa monesti tarinoita niiden takana. Niiden kantajista ja erilaisista mahdollisuuksista.


Rakas kämppikseni ja elämän rinnalla kulkija ystäväni Alina.

Kuvat: Sebastian Pönkkö

perjantai 13. lokakuuta 2017

Kun minä näen kadulla kaunista, rohkeaa, herkkää ja hellää. Sieltä se tulee. Eveliina.


Yksi ihailemistani tyylinaisista on pitkään ollut ystäväni Eveliina. Even olen saanut tuntea joitakin vuosia ja inspiroitua hänestä ihmisenä, joka näkyy hänen pukeutumisestaan. Eve on iso persoona ja se näkyy hänen pukeutumisessaan. Välillä se voi olla synkkää, räväkkää, asennetta. Välillä herkkää, hellää ja kauniita yksityiskohtia. Tummia sävyjä, huulipunaa, joka räväyttää tai valtaisasti glitteriä. Välillä se on pehmeää ja maanläheistä. Eve on pukeutumiseltaan mielestäni rohkea, kokeileva ja oman tiensä kulkija. Yksityiskohdat ovat Even pukeutumisessa aina mielenkiintoisia. Inpiroidun itse pukeutumisessa valtavasti erilaisuudesta. Erilaisista kontrasteista ja rohkeiden asioiden käyttämisestä. Eve on aina osannut tehdä tämän. 


Jossakin vaiheessa asuimme hetken yhdessä. Tällöin meidän vaatekaappi oli paljolti yhteiskäytössäkin. Tulipa meillä ostettua joitakin yhteisiä vaatteita myöskin. Itselleni Even lisäksi vaatteissa tärkeää on ekologisuus ja niiden mukavuus. Rohkeus pukeutua erilaisesti ja kuvastaen omia fiiliksiään. Eve osaa mielestäni tämän. On valtavan suurta rikkautta saada inspiroitua tälläisten ihmisten ympäröimänä. 



"Visuaalisuus kaikissa muodoissaan on minulle ollut tärkeää aina; fiilistelen kauniita valokuvia, sisustan kotiani, ihailen vanhoja rakennuksia ja upeasti maalattuja teoksia. Olen lähtenyt jopa opiskelemaan visualistiksi, sillä rakastan kauniita asioita ja haluan olla itsekin luomassa sitä."

"Mulle pukeutuminen ja tyyli on paljon muutakin kuin ulkoista kuorta. Mulle se on ennemminkin persoonakysymys; kuka minä olen, millaisia arvoja mulla on ja mitä haluan kertoa vaatteillani muulle maailmalle. Pukeutuminen ja tyyli on minuun sisäänrakennettu asia. En seuraa mitenkään aktiivisesti tämän päivän trendejä enkä ihannoi massamuotia, mutten voi väittää etteikö ne minuun vaikuttaisi. Tottakai tämän päivän muoti vaikuttaa minun valintoihini, miten pukeudun."




 "Tärkeintä minulle on kuitenkin pukeutua persoonallisesti ja rohkeasti. Olen huomannut, että kun olen tyytyväinen siihen mitä minulla on päällä, voin myös paremmin. Tyyli on minulle myös iso itsetuntokysymys. Joskus jo se, että laittaa huulipunaa, voi helpottaa muuten huonoa päivää tai fiilistä. Tykkään leikitellä vaatteilla ja meikeillä: toisinaan laitan valkoista ripsaria, joskus pukeudun överiglittereihin tai järjettömän korkeisiin koroihin, mutta toisaalta taas ylisuuret takit ja paidat, tennarit ja farkut ovat takuuvarmasti aina osa vaatekaappiani."




" Olen töissä kotimaisia designvaatteita, -kenkiä ja -asusteita myyvässä liikkeessä. Saan harva se päivä inspiraatioita kotimaisesta muotoilusta ja haluan suosia laatua ja eettisyyttä vaatevalinnoissani. Suurin osa vaatteistani löytyy kirppiksiltä, mutta niin pyhä en ole ettenkö ostaisi välillä ihan ketjuliikkeistäkin vaatteita."




Meillä on Even kanssa paljon yhteistä taustasta ja elämänvalinnnoista johtuen. Olen havainnut meitä yhdistävän ilon pukeutua ja kokeilla erilaisia asioita. Pukeutumisen ei tarvitse olla vakavaa, mutta välillä se voi olla vakavaa. Vaatteilla on suuria merkityksiä sisäiseenkin kauneuteen ja sen näkyväksi tulemiseen.






-Olli

Kuvat: Olli Kinnunen 

tiistai 10. lokakuuta 2017

Pohojanmaan poika on täysin Turkulainen

Tätä postausta olen aloittanut Turussa, viimeistellyt Raahessa ja nyt viimeiset rivit uudessa kodissa Helsingissä. Monia näistä ajatuksistani olen vähän pohtinut ja luonnostellut tänne viikon aikana. Mullistuksien viikko. Olen pakannut tavarani moneen otteeseen ja ajanut Turku- Helsinki- Turku väliä. Olin Raahessa, jonne tulin viemään koirani hoitoon muutamiksi kuukausiksi. Raahessa on minun lapsuudenkotini. Hevospolkuni, joka on se tärkein asia täältä. Mutta oikea minun kotini. Se on Turussa. Ainakin vielä. Oli viimeiset seitsemän vuotta. Minun sydämeni ja oma kotini on Turussa. Fyysisesti olen Helsingissä ja kodiksi tämänkin tunnen. On kuitenkaan vaikea määritellä tunnetta kodista. Vuosia olen kokenut olevani juureton. Nyt havahduin ajatuksiin, että minulle on kasvanut juuria. Juuria Turkuun.



















Muutin Turkuun seitsemän vuotta sitten. Ajatushan lähti ihan totaalisesta läpän heittämisestä. Olimme silloisesta opiskelukaupungistani Hämeenlinnasta lomalla Turun saaristossa. Tarkemmin Korppoossa. Tunsin yhden vanhan ystäväni Turusta, joka oli töissä lastenkodissa. Hän sitten heitti ajatuksen, että tulla käymään käymään työhaastattelussa heillä. Kuulemma kaipailisivat yhtä miestyöntekijää. Kovin paljoa ei tarvinnut suostutella, kun huomasin istuvani työhaastattelussa. Viikon päästä soitettiin, että olin saanut vakituisen paikan. Pohdin hetken asiaa ja näin sitten elämä muuttui. Hämeenlinnassa asustelin omakotitalossa vuokralla, jota suunnittelin ostavani. Elämä oli aikalailla mukavasti sielläkin. Koskaan en kuitenkaan kadu, että pakkasin itseni ja silloisen koirani Tinden kyytiin kohti Turkua. Se on ollut parhaimpia päätöksiä koskaan. Turku teki minusta ihmisineen minut. Valmishan en kyllä ole vielä, mutta teki minusta kokonaisemman. Turku kasvatti kipeästi, kauniisti ja isosti.


Muutin ensimmäiseksi asumaan kämppiksen kanssa Aninkaisten mäkeen keskelle keskustaa. Ihana vanha talo isoine ikkunalautoineen henki omaa tunnelmaani. Siihen laitoin kotia. Kuljeksin Turussa katuja ja koetin miettiä ihmisiin tutustumista. Kämppiksellä oli onneksi valmiita kontakteja, joiden kautta pääsin tutustumaan muutamiin ihmisiin. Toisaalta viihdyin itseksenikin. Kun ei tiedossa ollut vielä muita paikkoja istua iltaa, niin muistan kävelleeni usein Pinellaan. Jokirannassa oleva erittäin hyvä ja ihana ravintola. Kallis kyllä. Tuli kuitenkin fiilisteltyä. Hieman isompaa kaupunkia tämän ravintolan terassilla iltaisin. Välillä teekupin ja välillä viinin ääressä. Ensimmäisen asunnon jälkeen on tullut asuttua useammassakin paikassa Turussa. Yksin, kämppisten kanssa, sekä isoimman osan ajasta jaoin parisuhteeessa kotia. Viimeisimmän ajan asuin itsekseni Pohjolassa pienessä puutalon ullakkohuoneistossa. Turussa asumisen parhaita puolia on melkein se itse asuminen. Asuntojen hinta ja laatu ovat aikamoisen mukavat. Puutalot ja vanhat kivitalot ovat itselläni lähellä sydäntä. Pihapiirissä sattuu olemaan usein pientä puutarhaa, jossa istua ja grillata kesäiltoina. Näitä olen saanut useammassakin asunnossa Turussa kokea. Helsinkiin muuttaessani tätä asumisen keveyttä tulee ikävä. Ei sillä etteikö Helsingissä voisi asua ja asunkin kivassa kodissa. Olen kuitenkin selkeästi havainnut, että kyllä Turussa voi asua mukavammin. Isommin. Lähempänä luontoa, vaikka keskustassa asuisikin. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä ja näitä tulen kaipaamaan. Erilaiset Turkukodit kannan kyllä mukanani. Niihin mahtuu elämää ja aikaa.



Turussa oman elämäni muutokset, ovat olleet valtaisia. Alkuvuosina minun elämäni lähti monin askelein kohti muutoksia. Muutoksia voi olla väärä sanakin. Eihän mikään näistä muutoksista ollut kuitenkaan itselleni yllättävä tai uusi. Muu maailma reaktioineen aiheutti näihin vuosiin paljon vaikeita asioitakin. Turku oli kuitenkin hyvä. Ihmiset siellä kantoivat läpi näistä muutoksista. Jenni Vartiainen lauloi Vain elämää ohjelmassa trampoliini biisiä tuossa juuri.  Osui korviin facebookissa linkkinä ja kuuntelin. Sannilta en ollut aiemmin tuota kyseistä kipaletta hoksannut. Voisin todeta, että Turku oli näinä vuosina mun trampoliini. Pomppuja ylös ja alas. Aina ole pompannut ylöspäin paremmin ja enemmän, kuin alas. Näinä hetkinä Turussa moni paikka on muodostunut tärkeiksi. Juurikin niiksi trampoliini pysäkeiksi. Rakkaimpia mainitakseni Turussa minulle on aurajoki ja sen varret. Sen varsilla on kävelty luonnossa.  Aurajoki mahdollistaa mielettömän hienosti kaiken tämän. Kävele sen vartta ja vaihda sen henkeä erilaiseksi. Löydät rauhaa ja eniten tanssittavimpia bileitä. Kaikkea löytyy aurajoen varresta. Tanssi Donnalla tai Katariinalla jokilaivoissa. Piknikit eri kohdissa. Jatkot kesäyönä tai tarjottu nenäliina talvisena yönä kun vähän itkettää. Turku Modernien aamujatkot sillan pomppiessa auringonnousuun. Oksennus Dynamon jälkeen ja ne monet suudelmat poikien kanssa. Muutamaa tyttöäkin joku kerta. Jokiranta kasaa ja kiteyttää monia Turun hetkiäni. Mitäs mieltä te? Voisin kuvitella jokirannan olevan jollekin muullekin se Turkua kiteyttävä asia.



Enempää aiemmin mainitsemiani suuria muutoksia en avaa nyt. Totean ne vähän pienemmin. Aiemmassa blogissa teksteineen taisin pohtia näitä isomminkin. Koen, että nämä eivät ole niitä aiheita mistä kirjoittaisin enää. Ehkä joskus, ehkä ei. Kuten olen todennut, että kirjoittaminen on minulle joskus terapiaa. Nämä ovat menneisyyttä, taustaa ja sitten toisaalta kaukaisia asioita. Osa elämää ja sitten kuitenkin mennyttä. Nämä ovat tapahtuneet ja jos joku uusi ihminen aukaisee blogini, niin kirjoitan ne kuitenkin ääneen taustaksi. Lestadiolaisuudesta lopullisesti irtisanoutuminen ja repäisy tapahtui varmastikin Turussa. Hämeenlinna vuodet olivat kyllä ajaneet jo tästä yhteisöstä kauas, mutta Turku teki sen viimeistään. Tästäkin olen kiitollinen. Löysin vuosien varrelta Turusta omat yhteisöni ja paikkani, joka ei ollut tämä uskonto. Homous, sen tunnustaminen ääneen ja myöhemmin seksuaalisuuden määrittäminen ihan vaan omaksi seksuaalisuudekseni. Vaikka minä nyt ihan homo taidan olla, niin eihän maailmasta tiedä. Turku opetti, ettei tarvitse aina julistaa ehdottomasti mitään. Voin vain olla. Homo taikka ei. Entäs sitten. Olemista ihan itsenään Turku on opettanut näiden omien myllerrysten keskellä. Ensimmäinen suurempi rakkaus ja parisuhde yhdessä asumisineen tapahtui Turussa. Sain jakaa sitä aikaa äärimmäisen hienon ja turvallisen ihmisen kanssa. On hienoa tuntea ja ajatella päättyneestä jaksosta elämästään, että se oli hienoa aikaa se. Ei kaivaten takaisin, vaan muistaen sen lämmöllä. Olen tätä asiaa paljon pohtinut. Jotkut ihmiset tulevat elämän matkaan ja ovat osa sitä. Kuuluen johonkin kohtaan polkua ja sitten ne jatkavat matkaansa. Eivät välttämättä kokonaan, mutta muuttaen muotoaan. Toivon kykeneväni tulevissa ihmissuhteissa tähän samankaltaiseen. Mikäli jokin ei toimi, niin päästää irti toimimattomasta. Ottaa kiinni se mikä toimii, sekä muistaa  irti päästäessään aina se mikä toimi. Hyvänä. Näin muistan tätä melkein viittä vuotta jakessani päivittäisen elämäni toisen ihmisen kanssa. Tässä ehkä isoimmat mullistukseni Turussa. Lisäksi maailmaani mullisti moni muu ihminen. Ystävyyden vahvoja siltoja lopunelämäkseni toivon.



Ihmisiä en tosiaan tuntenut aluksi tullessani Turkuun. Nyt en pääse monesti kovin pitkästi kaupungissa kävelemään, että jokin tuttu tulee vastaan. Minulla on paljon  ystäviä. Se on mielettömän mahtava asia. Alkuun tämä kaikki oli kuitenkin tosi hankalaa. Ilman opiskelijapiirejä ja tuttuja oli vaikeaa tavata ketään. Ei ollut tavallaan mitään valmista kontekstia mihin olisi vähän kuulunut. Tutustuin kuitenkin ihmisiin ja tutustun jatkuvasti lisää.  Alkuaikoinani kävin itseksenikin baareissa ja tuttuun tapaani tutustuin tuntemattomiin ihmisiin. Yksi pitkäaikaisista ystävistäni totesikin, että muistanko miten me tapasimme. Olin sanonut Dynamon tanssilattialla, että hei kaunis ihminen. Tule meille joskus syömään. Hän tuli ja niin meistä tuli ystävät. Tehkää extempore kutsumisia ja tutustumisia. Tällä olen ainakin rikastuttanut omaa elämääni. Jakakaa ystäviä ja kutsukaa ihmisiä yhteen. Iloitkaa ympärillänne rakentuvista ystävyyksistä. Meillä on monesti vahvat omat porukat ja piirit. Olen koettanut olla aina ystävyyksien rakentaja. Itseni ulkopuolellekin. On aina ilo kun ystävät kohtaa.




Turussa elämässäni ovat toki jatkaneet hevoset. Niiden kautta elämääni on tullut upeita ihmisiä ja perheitäkin. Olen saanut tehdä hevosten kanssa paljon. On ollut sivutyönä olevia ratsastettavia ja muuten vain projekteja. On rikkaus, kun on näinä vuosina saanut mennä erilaisia hevosia. Olen oppinut paremmaksi ratsastajaksi. Olen aina mennyt kaikenlaisia hevosia. Niinkuin esikuvani Kyra Kyrklund on jossain maininnut, että ratsasta aina kun voit. Tätä olen toteuttanut. Olen ratsastanut Turussakin ravihevosista hienoihin kymmenien tuhansien eurojen kilpahevosiin. Tätä aion myös jatkaa.  Uskon jokaisen hevosen opettavan paremmaksi ratsastajaksi ja hevosmieheksi. Mikä on minun elämäntapani. Talliympyröiden kautta on tullut aina rakkaita ystäviä. Minulle on aina ollut tärkeää hevosten kanssa lisäksi luonto. Taivassalo ja Vehmaa etenkin on mahdollistanut tätä. Tämä on Helsingissä haasteena. Ottakaa yhteyksiä, jos keksitte hyviä luonnon ja hevosten yhdistelmä paikkoja Helsingissä. Mulle se on vielä haaste. En pidä kuitenkaan mahdottomana, että luontoon pääsee Helsingin seudullakin noin.


Itkettää. Tuli nostalgisia oloja syventyessäni Turun aikoihini. Loppuun haluan sanoa, että käykää Turussa. Ajattelin kirjoitella erikseen postauksen minun lempparipaikoistani siellä. Ihan vain mainostaakseni Turkua, sen ihania kahviloita, koloja, pubeja ja klubeja. Se ansaitsee oman postauksen. Siksi, että teistä jokainen lukijakin kävisi joskus Turussa. Minä suosittelen. Minun kotini Turku.

-Olli

Kuvat: Olli Kinnunen
(kuvat 7,9,10 Sebastian Pönkkö)





maanantai 25. syyskuuta 2017

Moiccu ceellä ja loput Koolla!


Tänään on sitten se päivä, kun avaan tämän pitkään harkitsemani ja vatvomani blogin. Moni tähän tekstiin eksyneistä on, joskus ennenkin eksynyt tähän samaiseen osoitteeseen lukemaan raapustuksiani. Muutamia vuosia sitten kirjoitin. Sitten tuli lukko ja elämäntilanteessa tapahtui asioita, jotka vaikuttivat kirjoittamiseeni. Lopetin kirjoittamisen. Haaveissa kuitenkin on ollut, että joskus taas jatkan.Tämä teksti on odotellut tuolla hetkisen jo julkaisemista ja tänään se sitten on teidän luettavissa.


Kirjoittaminen on ollut minulle jollakin tavoin terapiaa. Näidenkin ”lukko” vuosien aikana pöytälaatikkoon on kertynyt tekstejä. Ajatusten virtaa, runoja ja pieniä paperilappuja. Kirjoittaminen jäsentelee ajatuksiani, tunteita ja rauhoittaa. Se on myös tapa luoda maailmoita ja välillä rikkoa kuplia omassa päässä. Blogia pohtiessa on ollut vaikeuksia miettiä sen rajaamista. Ennen kirjoitin syvällistä pohdintaa omaan elämääni liittyvistä asioista. Epäilen vahvasti, että sellainen jatkuu tässäkin. Toisaalta ajatuksissa olisi, myös kirjoittaa kevyemmistä asioista. Tässä uudessa blogissa tullaan näkemään, myös varmasti enemmän kuvia ja erilaisia ihmisiä. Kuvaaminen on viimevuosina tullut elämääni vahvemmin ja vahvemmin. Harrastuksena ja töinäkin, joita otan mielellään vastaan tulevaisuudessakin. Toivon sen suunnan jatkuvan. Tästä aiheesta toivon tietysti lukijoilta paljon ideoita ja ajatusta. Tietyllä tavalla toivon kirjoittavani itselleni, mutta myös teille muille. Olisi ihanaa saada paljon ideoita ja toiveita siitä, että mistä minä kirjoittaisin.



Sä olet tuollainen intiaani, kuulen monen toteavan. Näin totean itsekin. Olen tehnyt vielä alle kolmekymmentä vuotisen elämäni aikana paljon. Selvinnyt isoista ja rankoistakin ajoista. Samallahan elämä on sen rinnalla ollut kevyttä ja ihanaa. Olen kokeillut montaa hienoa asiaa, työtä ja ihmissuhdettakin. Minä innostun ja lähden uusiin asioihin helposti mukaan. Välillä hyvässä ja välillä pahassakin. Blogin nimi kuvastaa sitä. Ensin mietin vaihdosta, mutta sitten päätin tämän olevan juuri minulle hyvä. Pappani totesi lapsuudessa usein Ollin oppivuosista. Anni Swanin kirja Ollin oppivuodet on yksi lapsuuteni lukuhetkistä. Minä uskon ja ajattelen tälläkin Ollilla olevan vielä oppivuosia. Minä toivon elämän oppivuosien olevan sitä loppuun saakka. Koska niin kauan, kuin on elämää on hyvä olla oppivuosia. Minulle kamala ajatus olisi, että elämä olisi jotenkin valmis. Että minä olisin valmis. Tulkaa lukemaan, katsomaan ja pohtimaan kaikkea tätä yhdessä. Välillä miettien päivän asuja ja välillä sitä, että miten jaksaa seuraavaan päivään. Kaikkea niiden väliltä. Mitä täällä varmasti tullaan näkemään? Täällä tullaan näkemään elämääni, valokuvia, tarinoita, muotia, eläimiä, projekteja ja inspiraationi lähteitä. Mitä muuta? Se nähdään ja siihen te lukijat saatte lisäksi vaikuttaa.


Ensimmäisessä tekstissäni haluan sanoa kiitoksia. Kiitos kaikki ihmiseni innostuksesta aloittaa tämä uudestaan. Erityisesti haluan mainita tähän alkuun muutaman erityisen ihmisen.


Blogin ulkosasusta kuuluu kiittää Fanni Vapolaa. Ilman hänen taitojaan tämä ei näyttäisi tältä. Hän osasi lukea ajatuksiani ja tästä tuli minun näköiseni. Kiitos suuri hänelle.

Upea ystäväni Riika Isoviita. Riika sai mut jossakin vaiheessa taas innostumaan ja inspiroitumaan tästä todenteolla. Riika on myös inspiroiva ihminen. Sopivasti persaukselle potkiva ystävä. Riikan kanssa on suunnitteilla, myös monenlaista projektia. Täälläkin niitä tullaan näkemään.


Rakasta ystävääni Sebastian Pönkköä. Moni tässä kohtaa muistaa meidän olleen ennen pariskunta ja sellaisiakin aiheita blogissa, joskus on ollut. Se parisuhteellinen tarina päättyi pidemmän aikaa sitten, mutta ystävyyden tarina on jatkunut kauniina. Sebastianin kanssa on saatu kuvailla yhdessä vuosien varrella. Seban ottamia kuvia menneestä ja nykyisyydestä tullaan näkemään blogissakin varmasti usein.


Mieletön ystäväni Alina Korhonen. Alina on ihminen, joka inspiroi mua olemassaolollaan ja rakastaa tuellaan viikottain. Häneltä olen saanut viimeaikoina paljon tämän tekemiseen inspiraatiota ja tukea.


Lassi Karisto, Ella Käräoja ja Oona A. Realismista ja järjenäänistä aina arjen sivulauseissa. Ella muunmuassa totesi tuossa taannoin hyvän ohjeen tälle. "Kirjoita ja ihanaa kun teet, mutta muista aina sitä tehdessäsi omat arvosi."

Lukuisia ystäviä ja rakkaita, ketkä ovat tähän innostaneet ja tukeneet.



-Olli 

Kuvat: Sebastian Pönkkö